Mikä on sun juttu?

Bali on tunnettu upeista rannoista ja rennosta meiningistä, mutta erityisesti yhdestä asiasta: surffauksesta. Täältä löytyy sopivia surffispotteja kaikille aloittelijasta ammattilaiseen, on pientä ja isoa aaltoa ja kaikkea siltä väliltä. 

Remi kokeili surffausta kerran meidän ekalla Bali-viikolla, mutta se ranta oli vähän huono valinta ekaksi kerraksi: kyseisellä Padang Padang beachilla aallot nousee hurjiksi järkäleiksi ja virtaus on todella kova. Surffaajat päivystää lautojensa päällä pitkissä riveissä melkein kiinni toisissaan, kun siellä on aina niin paljon porukkaa ja ranta on kivinen, eli jos kunnolla pulahtaa ei ruhjeilta välty. Kuultiin myöhemmin että siellä järjestetään pro-kilpailuja ja kuvataan videoita. Pojat kysyi kyllä lautoja vuokraavilta paikallisilta, että kannattaako aloittelijan tässä kokeilla ja vastaus oli "yes, yes, veri good!"... Noh, täytyyhän heidänkin elantonsa tienata. :) Kun katselin Remin rämpivän virtauksissa 45 minuuttia ennen kuin hän pääsi rantaan, oma intoni surffausta kohtaan vähän laantui. 

Ajatus on kuitenkin pyörinyt takaraivossa koko ajan ja kun päätettiin lähteä Balilta pian kohti Suomea, oli yksi asia varma: Surffausta on päästävä kokeilemaan. Niinpä suunnattiin Ubudista kohti Balin länsirannikkoa, jossa rannat on sopivia myös uusille lautailijoille.

Eilen päästiin ensimmäisen kerran sitten tositoimiin. Suunnattiin Cangguun ja Batu Bolong nimiselle beachille, jota meille oli monet kehuneet hyväksi spotiksi. Saatiin alle isot ja vähän pehmeämmät laudat -  isot siks että kelluu paremmin, ja pehmeämmät siks ettei murhattais ketään. Ei muuta kuin remmi kinttuun kiinni ja veteen. Vähän aikaa meni lautaan totutellessa ja ihmetellessä, mutta kun homma alkoi hahmottumaan, oli se oikeasti tosi hauskaa! Ei todellakaan helppoa, eikä todellakaan onnistunut aluksi, mutta haastavaa ja hauskaa. Saatiin molemmat tuntumaa siihen miltä aallolla ratsastaminen tuntuu ja karistettiin alkujännitys surffausta kohtaan.

Tänään herättiin kukonlaulun aikaan, vedettiin aamupalat huiviin Monsieur Spoonissa (kiitos Suomijengi suosituksesta <3) ja innokkaina syöksyttiin taas aaltojen sekaan.

Aallot oli aamulla meille just sopivat ja ranta vasta heräili uuteen päivään, eli sai rauhassa harjoitella ilman että tarvitsi stressata ajavansa jengiä kumoon. Ja tänäänhän se lähti jo sujumaan! Remi hyppäsi seisomaan lautansa päälle tyyliin ekalla aallolla jota lähti kokeilemaan, ja minä siitä sisuuntuneena päätin että jos Remi osaa niin kyllähän minäkin! Multa vaati alkuun useamman kompuroinnin, mutta ai sitä onnistumisen riemua, kun sai vihdoin kiskaistua itsensä kunnolla pystyyn ja pääsi liukumaan aallon päällä! Niin siistiä! Aamupäivä meni ihan siivillä aalloissa pyöriessä, mutta lopulta oli pakko rantautua kun homma kävi semisti tuskaiseksi. Sen lisäks että melominen on rankkaa, kirvelee suolavesi silmiä, aurinko käristää selkää, varpaat on naarmuilla pohjan kivistä ja polvet, kyljet ja hauikset hiertää lautaa vasten. Mutta se oli todellakin sen arvoista. Uusi liekki on syttynyt, tätä haluun lisää! Huomenna siis uudestaan. :)

Oon miettinyt viime päivinä paljon kaikkea mitä on tullut elämän aikana harrastettua. Lapsena kokeilin monia eri lajeja, joistain jaksoin innostua vaan kerran, ja toisten parissa kului useampi vuosi. Pisimpään viihdyin jalkapallon ja cheerleadingin parissa, sekä erilaisilla tanssitunneilla - joskaan mikään tanssityyli ei ikinä kunnolla iskenyt. Tykkäsin sillon tosi paljon joukkuelajeista ja yhdessä tekemisestä, mutta jossain vaiheessa se on muuttunut. Tällä hetkellä nautin eniten lajeista, joissa saan keskittyä omaan tekemiseen ja tunnustella mitä mä ja mun keho milloinkin tarvitsee. Salilla treenatessa tai joogatessa mä keskityn täysin siihen miltä mun kehossa tuntuu. Oon tosi sosiaalinen ihminen ja rakastan viettää aikaa ihmisten ympäröimänä, mutta mä saan liikunnasta enemmän irti tehdessäni yksin. Se on mulle myös hetki irtautua kaikesta mitä ympärillä pyörii ja keskittyä vaan itseeni. Poikkeukset vahvistaa säännön: välillä on ihan parasta vetää kunnon salitreeni ystävän kanssa ja lenkkipolulle mä lähden mielummin aina yhdessä kuin yksin. Puhuttiin näistä Remin kanssa eilen ja kumpikaan meistä ei osannut kuvitella mua missään joukkuelajissa enää. Näin me ihmiset muututaan.

Jos laji jota rakastit ennen, ei tunnu enää innostavalta, kannattaa kokeilla jotain erilaista. Jos salitreeni ei maistu, testaa vaikka korista tai fudista. Tai ilmoittaudu juoksukouluun. Tai testaa joogaa tai pilatesta. Tai nyrkkeilyä. Tai mene uimaan. Tai lähde kävelylle. Tai tee vaikka kuperkeikkoja. Vaihtoehtoja on pilvin pimein! Mä uskon että jokaiselle löytyy sopiva laji, kun vaan viitsii kokeilla ja etsiä. Ja kukaan ei ole seppä syntyessään, aloita iisisti ja jos sulla on hauskaa ja homma tuntuu edes ihan hyvältä, tee se uudestaan. Älä valitse lajia sen mukaan mitä joku toinen tekee tai sanoo, valitse laji josta itse nautit. Voit lukea kaikki maailman kirjoitukset eri liikuntamuotojen terveyshyödyistä, mutta jos homma tuntuu kamalalta ja epämiellyttävältä, on epätodennäköistä että se jatkuisi niin kauan että niitä hyötyjä tulisi. Mieti siis oletko ennemmin yksin vai ryhmässä liikkuja ja haluatko kovaa vai rauhallisempaa tempoa. Visualisoi itsesi eri lajien parissa ja sitten ei muuta kuin menoksi! Kokeilemalla se selviää.

Tekemisen riemua ja iloista mieltä :)

Halauksin,

Laura

Mitä sitten kun palataan kotiin?

Nyt se on päätetty. Eilen ostettiin liput takaisin kohti Pohjolaa. Ollaan puhuttu kotiinpaluusta jo jonkin aikaa ja mietitty sopivaa ajankohtaa, ja nyt kun hyvät lennot tuli vastaan, me päätettiin tarttua niihin. Meillä molemmilla on jo ollut välillä kovakin koti-ikävä, ja ollaan kaivattu sitä kaikkea tuttua ja turvallista; perheitä, ystäviä ja ihan sellaista tavallista arkea. Pysyvyyttä.

Varattiin lennot kuukauden päähän, mutta samalla hetkellä kun lentoliput tupsahti sähköpostiin, iski myös pieni jännitys. Mitä me tehdään sitten kun palataan Suomeen? Meillä ei ole työpaikkoja tai asuntoa, eikä äidin nurkissakaan viitsisi ihan mahdottoman kauaa pyöriä. Mut niiden mä uskon ja tiedän järjestyvän ja selviävän sitten aikanaan, enkä aio niitä sen kummemmin nyt miettiä.

Yks asia mua kuitenkin mietityttää oikeasti kotiinpaluussa, ja jota uskon että on hyvä pohtia nyt tässä vaiheessa. Mun moni ystävä on ollut nyt samoihin aikoihin maailmalla, ja kaikki miettii samaa asiaa: 

Miten estää elämää ajautumasta taas suorittamisen kierteeseen?

Meidän matkan aikana oon mielestäni löytänyt hetkessä elämisen ihan uudella tavalla. Oon ollut täällä enemmän oma itseni ja jotenkin vain tyytyväisempi. Mutta mistä se sitten johtuu, että se on täällä helpompaa? Ja miten säilytän tän tunteen Suomessakin, kun elämä palautuu taas normaaleihin uomiinsa? Onko edes mahdollista nauttia arjesta yhtä paljon kuin tästä ajastamme täällä?

Mä oon varma että on. Koska totuushan on, ettei Suomi ole yhtään sen kummoisempi kuin Bali tai toisinpäin. Erilainen, ehdottomasti, mutta ei missään tapauksessa sen huonompi tai parempi. Molemmissa on hyviä ja ei niin hyviä puolia ja uskon että avain onkin siinä, että täyttää aikansa niillä asioilla, jotka itselle on tärkeitä ja tuo onnea ja hyvää oloa paikasta riippumatta. Mitkä on sellaisia asioita joita arvostan ja/tai sellaisia jotka saavat minussa aikaan hyvän olon tunteen ja lämpimän fiiliksen sisällä? Luin jostain hyvän vinkin tähän liittyen: "Kirjoita paperille lista asioista, jotka tekee sinut onnelliseksi, ja toinen lista asioita joita teet päivittäin. Ja vertaile näitä listoja keskenään." Yksinkertaista loppujen lopuksi.

Kun mietin omia arvojani, ja asioita jotka tekee mut onnelliseksi, on perhe ja ystävät kärkipäässä. Se onkin syy miksi Suomeen paluu tuntuu hyvältä. Muita asioita on mm. rakkaus, ystävällisyys, hyvyys, kunnioitus, kiitollisuus, terveys, hyvinvointi, vapaus, kiireettömyys, vapaa-aika, järjestelmällisyys... Ja tää lista vois jatkuu vaikka kuinka pitkästi. Osa tärkeempiä kuin toiset, mutta kaikki joka tapauksessa asioita, jotka tekee mulle hyvän olon. Musta on tosi tärkeää tiedostaa omat arvot ja sitten miettiä elääkö niiden mukaan. Onko esimerkiksi oma työ tai ihmissuhteet sellaisia, joissa toteutat itseäsi omien arvojesi pohjalta? Uskon että arvojen mukaan eläminen tekee onnelliseksi. 

Ja uskon että kun pidän mielessä omat arvoni myös Suomessa ja elän niiden mukaan, olen aivan varmasti onnellinen. Eli rakastaen, kunnioittaen, ja sekä omaa että läheisten terveyttä ja hyvinvointia vaalien. Ja kiitollisena kaikesta mitä on ollut ja erityisesti mitä on just nyt.

Ja lupaanlupaanlupaan pitää mielessä kaiken sen, mitä Balilaiset on opettaneet mulle stressittömyydestä, huolettomuudesta, elämän ilosta ja vapaa-ajasta.

Ja vaikka aurinko ja lämpö jää taakse, on mulla mun rakkaat kaikki odottamassa, joista saa voimaa ja energiaa ainakin triplasti enemmän.

Hurraa murut, kohta nähdään!

Pusuja, 

Laura

Asenne ratkaisee

Ah, miten ihana aamu! Heräsin kukonlaulun aikaan ja painelin Yoga Barniin Morning Flow-tunnille. Aurinko oli just noussut, ilmassa oli vielä kosteutta yön jäljiltä, ja kadut oli vielä hiljaisia. 

Koirat kaiveli roskiksia kadun varrella ja tulivat hännät heiluen nuuhkimaan mua ja mun joogamattoa. Muutama ihminen tuli matkalla vastaan, ja jokaisen kanssa vaihdettiin hymyt ja hyvät huomenet "Selamat pagi". 

Vihermehu naamaan ja matolle. Tunti oli täynnä heräileviä ja hymyileviä ihmisiä, eri puolilta maailmaa. Kroppa heräsi virkeästi uuteen upeaan sunnuntaihin. Tunnin jälkeen palasin hotellille, ja söin aamupalaks paistettuja munia, jotka oli täydellisen kypsyisiä mun makuun, ja hedelmäsalaatin tuoreista hedelmistä, kyytipojaks Ginseng kahvia ja sitruunavettä. 

Oon ihan fiiliksissä, miten ihana päivä tää on, vaikka kello on vasta 11.

Ärsyttävän ällö positiivista hehkutusta vai mitä? Mä oisin voinut valita myös toisin. 

Mä oisin voinut herätyskellon soidessa voivotella ja kirota, ettei tää oo ihmisten aika herätä. Mä oisin voinut manata niitä kadulla olevia koiria, hittoako tuutte mua haistelemaan. Mä oisin voinut olla hymyilemättä niille ihmisille, jotka tuli mua vastaan. Oisin voinut jättää sen vihermehun juomatta ja myöhemmin harmitella, kun ei tullut tänäänkään syötyä niin terveellisesti kuin haluaisin. Oisin voinut kirota sitä, kun tunti on aina niin p****leen täynnä, ja jouduin pyytämään ihmisiä tiivistämään, että sain mattoni mahtumaan. Oisin voinut valittaa tarjoilijalle että sitruunavesi ei oo tarpeeks sitruunaista ja että munat on suolattomia. Oisin voinut kirota sitä, että ravintolassa oli niin pirun kuuma, mut päätin nauttia siitä. 

Onnellisuus ja kiitollisuus kulkee käsi kädessä ja lähtee omien korvien välistä; omista ajatuksista ja tavasta katsoa maailmaa. Mä päätin herätessäni, että tänään on niin pirun hyvä päivä, kun vaan voi olla. Päätin fiilistellä, ja hymyillä niin että poskiin sattuu. Pysähtyä ja tuntea ja kuulostella. Onnellisuus on elämäntapa, ei päämäärä, ja meil on joka päivä mahdollisuus vaikuttaa omalla suhtautumisella siihen näyttääkö maailma meille mustavalkoiselta vai nähdäänkö värejä. Keskitytäänkö positiivisiin vai negatiivisiin asioihin. Jokainen päivä on uus mahdollisuus olla onnellinen. <3 

Nyt lähen jatkamaan tätä fiilistelyä. Onnellista sunnuntaita. <3

Haleja,

Laura